Uutiset 2008.3.27 Pelin tila

Sivua muokattu viimeksi 5 844 päivää sitten
RuneWikistä, vapaasta RuneScape-aiheisesta tietosanakirjasta. Tänään on 28. maaliskuuta 2024.
Siirry valikkoon Siirry hakuun

Uutiset 2008.3.27 Pelin tila

Helmikuun pelin tilassa lupasimme kertoa säännöllisesti odotetuista päivityksistä ja antaa teille paremman käsityksen siitä, kuinka ne edistyvät. Tällä viikolla oli mielestämme aika kertoa teille, kutsunnasta, kuinka minipelit, joissa pelaajat taistelevat keskenään ja muutamista muista julkaisuista.

Kutsunnan parannukset 95%

Kutsunnan toiseessa vaiheessa ollaan edistytty ja suunnittelemme julkaisevamme sen kuukauden lopussa. Se on jo läpäissyt tasapainoituksen ja menee viimeiseen laadunvarmistuksen vaiheeseen.

Monet ovat kysyneet, mitä tasapainoitukseen kuuluu. Emme halua kokonaan pilata yllätystä, mutta olemme muuttaneet filosofiamme olentojen tasapainoituksen suuntaan. Sen sijaan, että olisi paljon hyötyjä jotka lisääntyvät, kunnes saisi aikaan hyödyllisen olennon, olemme päättäneet varmistaa, että jokaisella niistä on yksi selvästi erottuva ominaisuus, joka tekee siitä hämmästyttävän.

Otetaan esimekiksi majava, se nostaa puunhakkuutasi, on kuin veitsi, tuottaa halkoja puita hakatessa ja tarjoaa kirveellä monilyönti erikoisliikkeen. Itsessään nämä ominaisuudet ovat yhdessä hyvät, mutta eivät erotu. Muutosten jälkeen majava tekee sinulle halkoja ja lankkuja, riippumatta siitä, mitä itse teet, saman tyyliseti kuin Avan Accumulator Animal Magnetism -tehtävästä.

Voimme myös paljastaa, että taisteluolennot antavat sinulle kokemuspisteitä, kun niitä käyttää taistelussa. Jokaisella niistä on erikoistaito, joka nostaa kokemustasi taistelussa. Esimerkiksi Spirit jelly antaa voimakokemusta. Saatava kokemus on samaa luokkaa, kuin olisit itse saanut taistelussa.

Ystävälistan muutokset 40%

Kun julkaisimme muutokset ystävälistan helmikuun 25. päivänä, emme tarkoittaneet, että ne haittaisivat pelistä nauttimista. Itse asiassa muutokset tehtiin, jotta voisitte helposti jutella FunOrbissa olevien ystävienne kanssa.

Valitettavasti, kuten monet ovat huomauttaneet, käytetty teksti oli vaikea lukea, jonka takia muutimme värejä. Tämä oli kuitenkin vain lyhytaikainen korjaus ja FunOrbin ja RuneScapen pelimoottorien tiimit tekevät yhteistyötä tehdäkseen jotain, jota kummankin pelin pelaajat tulevat pitämään arvossa.

Tavaroiden lainaaminen 10%

Tavaroiden lainaaminen on päässyt jo ehdotusvaiheen ohi. Valitettavasti projektista vastuussa olevien pelimoottorin kehittäjien on ollut pakko antaa sen olla, koska he ovat korjanneet palvelinkuorman ongelmia, jotka tulivat esiin audioviikon aikana. Ongelmat aiheuttivat sen että maailmat olivat poissa päältä pitkän aikaa. Kehittäjät ovat olleet tämän kimpussa, jotta se ei voi enää tapahtua uudestaan.

Tavoitteemme on saada ongelma korjattua muutaman viikon aikana, jotta tavaroiden lainaaminen tulee taas tärkeimmäksi tehtäväksi. Tällä hetkellä voimme kertoa, että tavaroiden lainaaminen tulee olemaan istuntokohtainen ja voit siirtää tavaroita toiselle pelaajalle siksi ajaksi, kun te molemmat olette kirjautuneet peliin.

Uusi pelaaja pelaajaa vastaan minipeli 90%

Seuraava pelaaja pelaajaa vastaan minipeli on siirtymässä laadunvarmistuksen viimeisiin vaiheisiin. Monet teistä ovat kysyneet keskustelupalstoilla tämän minipelin piirteistä, varsikin siitä miten se eroaa Duel Arenasta.

Ensinnäkin voimme luvata, ettei tämä peli ole lainkaan Duel Arenan tai Bounty Hunterin kaltainen. Tässä pelissä vaaditaa strategiaa, joka vaatii paljon enemmän kuin pelkkä taistelu. Se vaatii sekä hyökkäys-, että puolustustaktiikoiden hallintaa ja antaa palkintoja, joita ei voi saada mistään muualta.

Olemme suunnitelleet tätä minipeliä sekä P2P- ja F2P-pelaajille, joten kaikki voivat odottaa paranneltuja varusteita. Jatkamme F2P- ja P2P-pelaajien pelaaja pelaajaa vastaan sisällön kehittämistä myös tulevaisuudessa. Voitte odottaa lisää uutisia tulevissa pelin tila uutisissa!

Clan Warsin muutokset 20%

Olemme käyneet läpi pelaajien lähettämiä muutosehdotuksia Clan Warsiin. Erityisesti haluaisimme lisätä valinnan, jolla kuolleet pelaajat voisivat palata taisteluun. Se joukkue, joka ensimmäisenä saavuttaa sovitun määrän tappoja, joittaa taistelun. Tämän kanssa yritämme tarjota vaihtoehtoisia areenoita, joissa on eri maisema ja esteet. Olemme suunnitelleet useita muitakin lisäyksiä Clan Warsiin, mukaan lukien joitan vaarallisia, joten seuratkaa tiedotteita.

Satunnaiset tapahtumat 20%

Olemme suunnitelleet satunnaisten tapahtumien muutoksia jo jonkin aikaa.Olemme tutkineet, voisimmeko poistaa useimmat niistä, koska monetkaan niistä eivät olleet erikoisen hyviä nykyaikasten makrojen pysäyttämisessä. Koska makrojen uhka on suurelta osin poistettu, meistä nyt on oivallinen hetki tehdä asialle jotain. Tällä hetkellä keskitymme pelaajien välisen taistelun minipeleihin, jotta korvasimme Wildernessin muutokset, mutta satunnaisten muutosten ehdotus on hyväksytty ja tulee tapahtumaan aikanaan.

Grand Exchange 90 %

Tavaroiden kuvien ongelmien takia Grand Exchange -tietokanta tulee vasta hutikuun puolessa välissä. Pyydämme anteeksi tätä jatkunutta viivästystä ja aiomme julkaista tietokannan, kun olemme varmoja siitä, että se hoitaa tehtävänsä, eli anttaa teille hyvän kuvan, mihin suuntaan hinnat ovat menossa pitkällä ajanjaksolla.

Grand Exchangen hintojen muutokset jatkuvat vieläkin. Godswordien ja huonekalujen hinnat ovat esimerkiksi muutettu palautteenne takia.