Uutiset 2008.2.21 Pelin tila

Sivua muokattu viimeksi 5 252 päivää sitten
RuneWikistä, vapaasta RuneScape-aiheisesta tietosanakirjasta. Tänään on 20. huhtikuuta 2024.
Siirry valikkoon Siirry hakuun

Uutiset 2008.2.21 Pelin tila

Jos arvioit muutamaa viime kuukautta, voit olla monta mieltä joistain julkaisuista. Epätasaisen kaupankäynnin poisto, Bounty Hunter ja Clan Wars, Loot Share, apujärjestelmä ja Grand Exchange. Nämä olivat suuria muutoksia, jotka vaikuttivat suureen määrään pelaajia. Ne olivat niin isoja ja ne julkaistiin niin lyhyen ajan sisällä, ettemme pystyneet tekemään kaikkea oikein ja samalla kertaa kaikkia miellyttäväksi. Me kyllä yritimme, mutta emme aina päässeet tavoitteeseemme.

Päätimme pian julkaisujen jälkeen, että voimme korjata monia ongelmia, joita julkaisut aiheuttivat teille. Palaute keskustelupalstoilla on auttanut paljon ja olemme jopa voineet konsultoida teitä useissa tapauksissa. Tämä johti artikkeliin "Tulevia muutoksia viimeaikaisiin päivityksiin" tammikuussa (oikeasti 17.12.2007), jossa oli listattuna teidän ehdotuksenne viimeaikaisiin muutoksiin. Artikkelista on kulunut jo aikaa ja monet teistä ovat huolestuneita siitä, että me olemme unohtaneet muutokset Loot Shareen,Grand Exchangeen ja muihin. Vakuutamme, ettemme ole unohtaneet. Itse asiassa olemme varanneet melkein puolet sisällön kehittäjistä saattamaan nämä tuoreet päivitykset kuntoon!

Suunnitelmissamme on julkaista "Pelin tila" säännöllisesti, jotta saatte käsityksen kuinka odotetut päivitykset edistyvät. Joten odottakaa uusia uutisia tulevaisuudessa.

Grand Exchangen parannukset 90%

Muutokset Grand Exchangen käyttöliittymään ovat testauksen viime vaiheissa. Kuuntelimme palautetta ja viimeistelemme käyttöliittymää joka todella nopeuttaa ostoa ja myyntiä.

Lupasimme myös uuden verkkosivun, jolla voitte seurata tavaran hinnan kehitystä pidemmällä aikajaksolla. Myös tämä on lähellä valmistumista ja on tällä hetkellä laadunvarmistus tiimimme käsissä. Tämä tulee olemaan perinpohjainen ja visuaalinen tapa nähdä tavaran arvo ja verrata sitä muihin, tai nähdä kuinka ne vaihtelevat ajan kuluessa. Kuten voitte kuvitella, uskomme sen olevan todella hyödyllinen kaikille kauppiaille.

Lopuksi Grand Exchangen hintavirheitä korjataan, ja sitä tullaan tekemään jatkuvasti. Meillä on henkilökuntaa, joka on varattu keräämään tietoa keskustelupalstoilta ja itse pelistä, joten tulette näkemään korjauksia ajan kuluessa. Tässä muutama esimerkki korjatuista hinnoista

  • Olemme sallineet kutsuntatavaroille suuremman hintahaitarin normaalia pidemmäksi ajaksi, jotta hinta pääsee muodostumaan lukuisten kauppojen myötä
  • Olemme tehneet jalokivien, myrkytetyn tikarin ja kellokoneistollisten lelujen hinnan tasaisemmaksi, jotta kauppahinta on aina reilu
  • Olemme sallineet suuremman hintahaitarin kaupoissa myytäville tavaroille
  • Olemme myös korjanneet useita keskustelupalstoilla mainittuja virheitä, kuten taikajuomissa

Muistutamme myös, että Grand Exchange Price Feedback -keskustelu Suggestions-keskustelupalstalla on oikea paikka rakentavalle palautteelle markkinahinnoistamme.

Reilumpi LootShare 90%

Yksi eniten halutuista parannuksista on LootSharen toiminto, jota on tehty sen ilmoittamisesta saakka. Kutsumme sitä CoinShareksi (kolikko osuus). Kun se aktivoidaan, klaani ei saa arvokasta tavaraa pudotuksena, vaan se laitetaan Grand Exchangeen myyntiin keskihinnalla. LootSharen ryhmä saa heti osuutensa alimmalla markkinahinnalla, eikä heidän tarvitse odottaa tavaran myyntiä. Tämä on testauksen viime vaiheissa, kuten Grand Exchangen muutokset.

Tavaroiden lainaaminen 10%

Tämä on vielä suunnitteluvaiheessa. On ollut uskomattoman vaikeaa löytää tasapaino helppokäyttöisyyden ja estää huijaajia väärinkäyttämästä toimintoa. Uskomme löytäneemme ratkaisun ja kerromme lisää tulevissa artikkeleissa.

Uusi pelaaja vastaan pelaaja minipeli 70%

Clan Wars ja Bounty Hunter tarjoavat uusia pelaaja vastaan pelaaja taisteluiden mahdollisuuksia, mutta ne eivät ole ongelmattomia. Erityisesti Bounty Hunteria hallitsevat suuret klaanit, mikä ei ollut pelin tarkoitus. Tiedämme, että tämän viikon Bounty Hunter muutos jättää Clan Warsin ainoaksi monitaisteluksi ja ettei se tarjoa samoja vaaroja ja palkkioita kuin Bounty Hunter. Voimme paljastaa, että Clan Warsin muutoksia on ehdotusvaiheessa ja tulevia monitaistelu minipelejä suunnitellaan ja kaiken tämän pitäisi lieventää huolianne.

Täytyy myös kertoa, etteivät Clan Wars ja Bounty Hunter koskaan olleet tarkoitettu Wildernessin korvikkeiksi. Meille ne olivat ensimmäiset pelaaja vastaan pelaaja minipelien sarjassa, jossa on suunnitteilla pelejä kaikenlaisille PK-pelaajille. Nyt seuraava pelaaja vastaan pelaaja minipeli on lähestymässä kehityksen valmistumista ja laadunvarmistuksen ensimmäistä kierrosta. Olemme innostuneet tästä yksi vastaan yksi turvallisesta minipelistä.

Kutsunnan parannukset 20%

Kun aloitimme tehdä kutsuntaa, teimme päätöksen, että sen pitää olla kiinnostava, hauska ja palkitseva ja samalla taidon kehityksen pitäisi kestää kauemmin kuin muilla taidoilla. Nyt meistä tuntuu siltä, että palkitsemis osuus ei ollut riittävä, joka estänyt useita ihmisiä nauttimasta taidosta. Huolimatta muutamasta parannuksesta, emme usko sen olevan niin palkitseva, kuin mitä se voi olla ja pahinta mitä voisimme tehdä on julkaista parannuksia joka viikko.

Siksi olemme päättäneet uudelleen tasapainottaa kutsunnan ja julkaista sen kutsunnan toisessa korjauksessa. Tämä uudelleen tasapainoitus on noin 20% valmis ja tulemme kertomaan teille miten se edistyy. Kuten voitte kuvitella, tämä on meille erittäin tärkeää, joten voitte odottaa prosenttiluvun nousevan nopeasti.

Tiedämme, että nämä muutokset kestävät oman aikansa ja että useat odottavat muutoksia kiihkeästi. Siksi ne ovat meistä tärkeitä. Tulette näkemään tämän kaltaisia raportteja edistymisestä samoin kun päivityksiä, koska yritämme paremmin kertoa teille pelin tilasta...